Post by Will-o-Wisp on Oct 14, 2014 17:30:59 GMT 2
Kaikki tuntevat, tai ainakin kaikkien pitäisi tietää leijona, jotka kutsutaan viidakon kuninkaaksi, vaikkei se viidakossa asukaan.
Ulkonäkö
Leijonan normaali väri on kermaanvaalea tai kellanruskea, vaalealla vatsalla ja raajojen sisäpuolilla. Korvantaustat ovat tummat tai mustat, ja pennuilla on 'pentupilkuiksi' kutsuttuja täpliä, jotka auttavat niitä sulautumaan ympäristöön ja pysymään elossa. Naarasleijonat ovat tottakai urosleijonaa pienempiä, naaraiden ruumiiden pituuden vaihdellessa 158 cm ja melkein kahden metrin väliä. Säkäkorkeus vaihtelee 90cm ja 110 cm välillä. Paino naarailla on 122-190 kilogrammaa. Urosleijonat saattavat olla ruumiinpituudeltaan 177 sentistä jopa 2½ metriin asti. Painoa näillä kookkailla olennoilla on 150-280 kiloa. Urosten säkäkorkeus on 90-130 senttiä.
Suurin poikkeama näissä kahdessa sukupuolessa on se, että uroksella on harja, jokainenhan sen tietää. Toinen ero on se, että urokset ovat naaraita rotevampia hartioista ja päästä niin, että niiden nopea liikkuminen kärsii. Tämän takia ainoastaan naaraat metsästävät riistaa. Mutta pakon edessä uroksetkin ovat taitavia saalistajia.
Uroksen harjan mahdollisia värejä ovat vaaleanruskea, ruskea, punainen tai musta. Harja alkaa kasvaa uroksen täyttäessä kaksi tai kolme vuotta. Viisivuotiaana harja on saavuttanut 25 sentin mitan ja alkaa tummua takaapäin uroksen vanhetessa. Harjan tarkoitukset ovat suojata kaulaa urosten välisissä taisteluissa ja tuuhea sekä tumma harja osoittaa uroksen olevan pariutumiskykyinen. Tämän vuoksi johtajat ovat usein uroksia, joilla on paksu ja todella tumma harja. Jotkut urokset saattavat olla harjattomia.
Elintavat
Leijonat ovat laumaeläimiä. Yhdessä laumassa saattaa olla jopa kolmekymmentä jäsentä, mutta yleensä laumaan kuuluu 4-12 naarasta sekä 1-6 urosta. Urosten tehtävänä on puolustaa naaraita ja pentuja muilta urosleijonilta, jotka saattavat eksyä lauman reviirille. Naaraat hoitavat saalistuksen laumoissa, eivätkä laumojen urokset saalista, vaan odottavat ja olettavat naaraiden tuovan ruuan näiden kuonon eteen. Lauman sisäinen hierarkia ei ole kovinkaan tarkka, mutta siitä huolimatta laumaa johtaa yksi dominoiva uros, jolla on oikeus syödä ja paritella ensimmäisenä.
Mikäli lauma uhkaa kasvaa liian suureksi, on tapana häätää nuoret, 2,5-4,5-vuotiaat leijonanaaraat pois. Lauma omaa tietyn reviirin, jonka alueelta se ajaa tunkeilijat tiehensä. Yleensä pelkkä johtavan uroksen karjuminen ja aggressiivinen käytös riittää ajamaan yksinäiset tunkeilijat tiehensä, mutta välillä joudutaan myös yhteenottoihin.
Kaikki leijonat eivät elä laumoissa, ja näitä kutsumme roolipelissä erakoiksi. Jotkin laumasta karkotetut nuoret leijonat elävät vaeltaen joskus jopa 4 000 km² kokoisilla alueilla. Nuoret leijonaurokset ja naaraat karkotetaan laumoistaan yleensä viimeistään kolmen ja puolen ikävuoden kohdalla. Leijonat saattavat alkaa vaeltaa yksin tai pienissä ryhmissä. Nuoret urosleijonat alkavat etsiä laumaa, jota johtaisi jo heikko ja vanha urosleijona, jonka paikan nämä voisivat ottaa.
Leijonat kuluttuvat yleensä noin 20 tuntia päivästä lepäillen varjoisilla paikoilla. Makoillessaan leijonat sukivat toisiaan ja parantavat näin suhdettaan toisiinsa.
Leijonalla on kolme luonnollista vihollista, joista kaikki esiintyvät myös roolipelissä. Vaarallisin on ihminen. Toiset kaksi ovat hyeenat sekä krokotiilit. Täplähyeenat puolustavat ruokaansa ja pentujaan helposti pentuja, nuoria ja aikuisia naarasleijonia vastaan, mutta väistyvät yleensä urosten edessä tajuten alivoimansa. Hyeenat surmaavat pentuja, sairaita ja erittäin vanhoja leijonia. Krokotiilit taas saattavat napata juomaan saapuneen leijonan, aikuisyksilöidenkin on todettu joutuneen saaliiksi.
Ravinto ja saalistus
Leijonat ovat lihansyöjiä. Niiden pääasialliseen ruokavalioon kuuluu mm. gasellit, antiloopit, gnuut ja seeprat sekä näitä pienemmät eläimet. Kolme neljäsosaa leijonien saaliista on varastettu hyeenoilta. Urokset syövät päivittäin seitsemän kiloa ja naaraat viisi kiloa lihaa. Jos ravinnosta ei ole pulaa, leijona saattaa ahmia jopa yli kaksikymmentä kiloa lihaa kerralla. Leijonat käyvät juomassa yksitellen, jottei saalis jäisi vartioimatta ja joutuisi varastetuksi.
Käydessään hyökkäykseen leijona voi saavuttaa jopa 60 kilometrin tuntivauhdin. Leijonien saalistustapa perustuu muista kissaeläimistä poiketen yhteistyöhön. Ensimmäisenä leijonat vaanivat saaliinsa, valitsevat lauman heikoimman yksilön, yleensä joko poikasen tai itsensä loukanneen eläimen. Leijonat hiipivät mahdollisimman lähelle saalistaan, pysytellen pitkän heinikon suojissa ja luottaen suojaväritykseensä. Leijonat turvautuvat yllätyshyökkäykseen, sillä sorkkaeläimet ovat niitä huomattavasti nopeampia, saavuttaen aukealla 80 km tuntinopeuden. Onnistuinut hyökkäys vaatii yleensä, että leijonien on päästävä n. 30 metrin päähän saaliistaan. Tästä huolimatta vain muutama leijonien hyökkäysyritys onnistuu. On laskettu, että noin 17% yksinäisten leijonien ja 30% leijonalauman hyökkäyksistä johtaa onnistuneeseen tappoon.
Lisääntyminen ja nuoruus
Leijonanaaras tulee sukukypsäksi 3-4 vuoden ikäisenä. Se kantaa pentuja noin 110-119 vuorokautta, jonka jälkeen 2-6 pennun pentue syntyy. Yleisin lukema on kahdesta neljään. Leijonat lisääntyvät ympäri vuoden.
Pennut painavat syntyessään about puolitoista kiloa. Ne ovat sokeita ja joutuvat turvautumaan täysin emonsa ja lauman suojelukseen. Naaras jatkaa kumminkin metsästystä, vaikka se olisi saanut pentuja ja silloin se piilottaa pennut jonnekin turvaan petoeläimiltä. Nämä toimenpiteet eivät ole aiheettomia, sillä hyeenat ja petolinnut ovat pennuille jatkuva uhka. Kun pennut täyttävät kuudesta seitsemään viikkoa, ne alkavat jo huolehtia itsestään ja noin kymmenviikkoisina ne seuraavat emoaan lauman mukana.
Pentujen hoivaamista ei jätetä yksin emon harteille. Lauman muut naarasleijonat hoitavat ja imettävät toistensa pentuja. Pennut vieroitetaan noin viisi kuukautta syntymän jälkeen. Pysyvät hampaat pentu saa 9–12 kuukauden ikäisenä. Hampaiden puhkeaminen aiheuttaa pennuille kuumetta, ja osa niistä kuolee. Mikäli pentu selviää hampaiden puhkeamisesta, se alkaa seurata emoaan metsästysretkille. Kaksivuotiaat osaavat jo saalistaa itse.
Noin 80 % pennuista kuolee ennen aikuisikää; yleisin kuolinsyy on aliravitsemus. Aterioiden aikana pennuilla ei ole mahdollisuuksia kilpailla urosten kanssa ravinnosta, eivätkä emotkaan välttämättä halua antaa suurta osaa saaliistaan pennuilleen, mikäli ravinnosta on pulaa. Neljännes kuolemantapauksista johtuu hyeenojen, puhvelien ja petolintujen hyökkäyksistä. Ja tottakai, jos uusi uros ottaa laumassa vallan, se tappaa edellisen johtajan pennut selvitäkseen kilpailijoista ja saadakseen naaraat uudelleen kiimaan. Usein emot yrittävät estää tämän asian, mutta niillä ei juuri ole sananvaltaa. Urospuoliset pennut viipyvät emonsa seurassa kolmanteen ikävuoteensa asti, jolloin ne karkotetaan laumasta. Roolipelin leijonat elävät noin 15-19-vuotiaiksi.
Lähde: Wikipedia
Ulkonäkö
Leijonan normaali väri on kermaanvaalea tai kellanruskea, vaalealla vatsalla ja raajojen sisäpuolilla. Korvantaustat ovat tummat tai mustat, ja pennuilla on 'pentupilkuiksi' kutsuttuja täpliä, jotka auttavat niitä sulautumaan ympäristöön ja pysymään elossa. Naarasleijonat ovat tottakai urosleijonaa pienempiä, naaraiden ruumiiden pituuden vaihdellessa 158 cm ja melkein kahden metrin väliä. Säkäkorkeus vaihtelee 90cm ja 110 cm välillä. Paino naarailla on 122-190 kilogrammaa. Urosleijonat saattavat olla ruumiinpituudeltaan 177 sentistä jopa 2½ metriin asti. Painoa näillä kookkailla olennoilla on 150-280 kiloa. Urosten säkäkorkeus on 90-130 senttiä.
Suurin poikkeama näissä kahdessa sukupuolessa on se, että uroksella on harja, jokainenhan sen tietää. Toinen ero on se, että urokset ovat naaraita rotevampia hartioista ja päästä niin, että niiden nopea liikkuminen kärsii. Tämän takia ainoastaan naaraat metsästävät riistaa. Mutta pakon edessä uroksetkin ovat taitavia saalistajia.
Uroksen harjan mahdollisia värejä ovat vaaleanruskea, ruskea, punainen tai musta. Harja alkaa kasvaa uroksen täyttäessä kaksi tai kolme vuotta. Viisivuotiaana harja on saavuttanut 25 sentin mitan ja alkaa tummua takaapäin uroksen vanhetessa. Harjan tarkoitukset ovat suojata kaulaa urosten välisissä taisteluissa ja tuuhea sekä tumma harja osoittaa uroksen olevan pariutumiskykyinen. Tämän vuoksi johtajat ovat usein uroksia, joilla on paksu ja todella tumma harja. Jotkut urokset saattavat olla harjattomia.
Elintavat
Leijonat ovat laumaeläimiä. Yhdessä laumassa saattaa olla jopa kolmekymmentä jäsentä, mutta yleensä laumaan kuuluu 4-12 naarasta sekä 1-6 urosta. Urosten tehtävänä on puolustaa naaraita ja pentuja muilta urosleijonilta, jotka saattavat eksyä lauman reviirille. Naaraat hoitavat saalistuksen laumoissa, eivätkä laumojen urokset saalista, vaan odottavat ja olettavat naaraiden tuovan ruuan näiden kuonon eteen. Lauman sisäinen hierarkia ei ole kovinkaan tarkka, mutta siitä huolimatta laumaa johtaa yksi dominoiva uros, jolla on oikeus syödä ja paritella ensimmäisenä.
Mikäli lauma uhkaa kasvaa liian suureksi, on tapana häätää nuoret, 2,5-4,5-vuotiaat leijonanaaraat pois. Lauma omaa tietyn reviirin, jonka alueelta se ajaa tunkeilijat tiehensä. Yleensä pelkkä johtavan uroksen karjuminen ja aggressiivinen käytös riittää ajamaan yksinäiset tunkeilijat tiehensä, mutta välillä joudutaan myös yhteenottoihin.
Kaikki leijonat eivät elä laumoissa, ja näitä kutsumme roolipelissä erakoiksi. Jotkin laumasta karkotetut nuoret leijonat elävät vaeltaen joskus jopa 4 000 km² kokoisilla alueilla. Nuoret leijonaurokset ja naaraat karkotetaan laumoistaan yleensä viimeistään kolmen ja puolen ikävuoden kohdalla. Leijonat saattavat alkaa vaeltaa yksin tai pienissä ryhmissä. Nuoret urosleijonat alkavat etsiä laumaa, jota johtaisi jo heikko ja vanha urosleijona, jonka paikan nämä voisivat ottaa.
Leijonat kuluttuvat yleensä noin 20 tuntia päivästä lepäillen varjoisilla paikoilla. Makoillessaan leijonat sukivat toisiaan ja parantavat näin suhdettaan toisiinsa.
Leijonalla on kolme luonnollista vihollista, joista kaikki esiintyvät myös roolipelissä. Vaarallisin on ihminen. Toiset kaksi ovat hyeenat sekä krokotiilit. Täplähyeenat puolustavat ruokaansa ja pentujaan helposti pentuja, nuoria ja aikuisia naarasleijonia vastaan, mutta väistyvät yleensä urosten edessä tajuten alivoimansa. Hyeenat surmaavat pentuja, sairaita ja erittäin vanhoja leijonia. Krokotiilit taas saattavat napata juomaan saapuneen leijonan, aikuisyksilöidenkin on todettu joutuneen saaliiksi.
Ravinto ja saalistus
Leijonat ovat lihansyöjiä. Niiden pääasialliseen ruokavalioon kuuluu mm. gasellit, antiloopit, gnuut ja seeprat sekä näitä pienemmät eläimet. Kolme neljäsosaa leijonien saaliista on varastettu hyeenoilta. Urokset syövät päivittäin seitsemän kiloa ja naaraat viisi kiloa lihaa. Jos ravinnosta ei ole pulaa, leijona saattaa ahmia jopa yli kaksikymmentä kiloa lihaa kerralla. Leijonat käyvät juomassa yksitellen, jottei saalis jäisi vartioimatta ja joutuisi varastetuksi.
Käydessään hyökkäykseen leijona voi saavuttaa jopa 60 kilometrin tuntivauhdin. Leijonien saalistustapa perustuu muista kissaeläimistä poiketen yhteistyöhön. Ensimmäisenä leijonat vaanivat saaliinsa, valitsevat lauman heikoimman yksilön, yleensä joko poikasen tai itsensä loukanneen eläimen. Leijonat hiipivät mahdollisimman lähelle saalistaan, pysytellen pitkän heinikon suojissa ja luottaen suojaväritykseensä. Leijonat turvautuvat yllätyshyökkäykseen, sillä sorkkaeläimet ovat niitä huomattavasti nopeampia, saavuttaen aukealla 80 km tuntinopeuden. Onnistuinut hyökkäys vaatii yleensä, että leijonien on päästävä n. 30 metrin päähän saaliistaan. Tästä huolimatta vain muutama leijonien hyökkäysyritys onnistuu. On laskettu, että noin 17% yksinäisten leijonien ja 30% leijonalauman hyökkäyksistä johtaa onnistuneeseen tappoon.
Lisääntyminen ja nuoruus
Leijonanaaras tulee sukukypsäksi 3-4 vuoden ikäisenä. Se kantaa pentuja noin 110-119 vuorokautta, jonka jälkeen 2-6 pennun pentue syntyy. Yleisin lukema on kahdesta neljään. Leijonat lisääntyvät ympäri vuoden.
Pennut painavat syntyessään about puolitoista kiloa. Ne ovat sokeita ja joutuvat turvautumaan täysin emonsa ja lauman suojelukseen. Naaras jatkaa kumminkin metsästystä, vaikka se olisi saanut pentuja ja silloin se piilottaa pennut jonnekin turvaan petoeläimiltä. Nämä toimenpiteet eivät ole aiheettomia, sillä hyeenat ja petolinnut ovat pennuille jatkuva uhka. Kun pennut täyttävät kuudesta seitsemään viikkoa, ne alkavat jo huolehtia itsestään ja noin kymmenviikkoisina ne seuraavat emoaan lauman mukana.
Pentujen hoivaamista ei jätetä yksin emon harteille. Lauman muut naarasleijonat hoitavat ja imettävät toistensa pentuja. Pennut vieroitetaan noin viisi kuukautta syntymän jälkeen. Pysyvät hampaat pentu saa 9–12 kuukauden ikäisenä. Hampaiden puhkeaminen aiheuttaa pennuille kuumetta, ja osa niistä kuolee. Mikäli pentu selviää hampaiden puhkeamisesta, se alkaa seurata emoaan metsästysretkille. Kaksivuotiaat osaavat jo saalistaa itse.
Noin 80 % pennuista kuolee ennen aikuisikää; yleisin kuolinsyy on aliravitsemus. Aterioiden aikana pennuilla ei ole mahdollisuuksia kilpailla urosten kanssa ravinnosta, eivätkä emotkaan välttämättä halua antaa suurta osaa saaliistaan pennuilleen, mikäli ravinnosta on pulaa. Neljännes kuolemantapauksista johtuu hyeenojen, puhvelien ja petolintujen hyökkäyksistä. Ja tottakai, jos uusi uros ottaa laumassa vallan, se tappaa edellisen johtajan pennut selvitäkseen kilpailijoista ja saadakseen naaraat uudelleen kiimaan. Usein emot yrittävät estää tämän asian, mutta niillä ei juuri ole sananvaltaa. Urospuoliset pennut viipyvät emonsa seurassa kolmanteen ikävuoteensa asti, jolloin ne karkotetaan laumasta. Roolipelin leijonat elävät noin 15-19-vuotiaiksi.
Lähde: Wikipedia